Posted in Viestintä

Suomalaisten suuryritysten viestintä hoituu ilman blogeja

Kun ensimmäisiä ilmentymiä blogeista tuli Internetissä vastaan joskus viisi vuotta sitten, olin vankasti sitä mieltä se on ohimenevä ilmiö. Eihän kukaan täysipäinen ihminen toisten sekavia juttuja viitsi lukea, saati sitten kirjoittaa. Tässä sitä ollaan.

Suomessa näyttää siltä, että lähinnä media- ja teknologia-alojen pienet ja keskisuuret yritykset viestivät myös bloggaamalla perinteisten tapojen lisäksi. Suuryritysten blogikäytännöt on nyt ihan tutkittu, Digitoday uutisoi. Tutkimuksen tehnyt Burson Marsteller löysi vain yhden suomalaisen suuryrityksen, joka halusi vuorovaikutusta kohderyhmiensä kanssa blogien avulla.

Pari vuotta sitten törmäsin tapaukseen, jossa eräässä suomalaisessa suuryrityksessä kiellettiin työntekijää bloggaamasta. Hän oli perustanut ilmaiseen palveluun henkilökohtaisen bloginsa, jossa kertoi elämästään, harrastuksistaan ja perheestään. Elämään sattui kuulumaan myös tosiasia, että hän työskenteli suuryrityksessä, jonka myös kertoi.

Korporaatioviestinnän päällikkö kielsi työntekijää pitämästä blogia. Hän lähti pian tapauksen jälkeen muualle töihin.

Toinen äärimmäisyys on ehkä se amerikkalainen lentoemäntä, joka blogissaan kertoi juurta jaksain maailmalle kuinka tyytymätön hän on työnantajaansa. Hän ei poistunut lentoyhtiöstä omasta tahdostaan.

Jos nyt lähdetään siitä, että yritykset tulevat joka tapauksessa lisäämään vuorovaikutustaan kohderyhmiensä kanssa, niin bloggaaminen on yksi tapa aloittaa. Joku pitää Facebookista, toinen Twitteristä, kolmas web-seminaareista, neljäs jostain muusta, mutta vuorovaikutuksesta niissä aina on kyse.

Niin, se yksi suomalainen suuryritys jossa bloggaaminen on otettu osaksi viestintää, on Nokia. Tässä pari esimerkkiä:

Nokia Conversations nostaa keskusteluun uusia asioita sekä yhtiön sisältä että teollisuudenalan toimijoista.

S60 ohjelmiston asiantuntijat puhuvat tuotteestaan, siis tekevät ihan puhdasotsaista tuotemarkkinointia, mutta tavalla josta jokainen N- ja E-sarjan puhelimen omistaja voi oppia.