Tietoturva huolestuttaa niin koti- kuin yrityskäyttäjää kun virus- ja vakoiluohjelmaverkostot väijyvät netissä. Pahinta yhtä lailla yksityishenkilön kuin yrityksenkin kannalta on, jos arkaluontoista tai rahan arvoista tietoa päätyy rikollisiin käsiin.
Onko tämä kuitenkaan se pahin tietoyhteiskunnassa luuraava uhka? Ei taida olla.
Kuten moni hakkeri, esimerkiksi Kevin Mitnick, on kertonut parhaimmat läpimurtonsa he usein tekevät tiedoilla, jotka saa yksinkertaisesti kysymällä ihmisiltä. Facebookin, Twitterin, IRC Gallerian käyttö tai blogien kirjoittaminen ja valokuvien ja videoiden jakaminen netissä täysin vapaaehtoisesti helpottaa tietoja kaivavien henkilöiden työtä vielä enemmän.
Yksityisyyden suojan suhteen olemme uuden aikakauden kynnyksellä. Joko lyömme ovet kiinni nyt ja poistamme itsestämme niin paljon tietoa netistä kuin vielä ehdimme, tai jatkamme henkilökohtaisen tiedon jakamista luottaen siihen, että juuri omia tietojamme kukaan ei käytä hyväksi.
On myös sellainen mahdollisuus, että koska kaikki tietävät kaikkien asiat (idealistisen kuvaannollisesti), niin kaikki ovat samalla viivalla. New York Timesissa Tohtori Malone selittää, että ihmiset ovat aina eläneet pienissä heimoissa, joissa jokainen tietää toistensa asiat. Nykyajan (ja muutama sukupolvi taaksepäin) kova huoli yksityisyydestä saattaa olla vain poikkeama tähän yhteisöllisyyteen.
Kaupungissa kasvaneena yksityisyys tuntuu yhtä tärkeältä ja luonnolliselta kuin se, että ratikassa ei tarvitse jutella vieruskaverin kanssa. Nyt kuitenkin maalla asuvana huomaa, miten pienistä asioista ympäristö jo huomaa mitä on tapahtumassa ennen kuin itse ehtii asiasta kertoa. Eikä siinä, ainakaan toistaiseksi, ole ollut mitään harmillista.
