Posted in Liiketoiminta

Olli-Pekka Kallasvuon ja Mauno Koiviston välinen pieni ero

Bloombergin haastattelussa Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi toimittaja Diana ben-Aaronille parhaillaan lukevansa Presidentti Mauno Koiviston elämänkertaa. Kallasvuo innostui kertomaan, ”Koivisto ei aina antanut paljoakaan arvoa sille mitä ihmiset puhuivat. Hän uskoi siihen mitä oli tekemässä.”

Mauno Koivisto oli niitä harvoja suomalaisia joka uskalsi asettautua itsevaltiasta Kekkosta vastaan 30 vuotta sitten. Lisäksi hän osasi vetää omaa linjaansa niin taitavasti, että pystyi paitsi toimimaan, myös kasvattamaan toimivaltaansa sen aikaisessa ilmapiirissä. Paine ja epäonnistumisen riski on täytynyt olla valtava.

Myös mediapelin Koivisto osasi. Valmistautuessaan presidentivaaleihin 1982 hänestä perheineen tuli mediajulkkiksia. Hänet valittiin.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa ennen kun Koivistoa alkoi harmittaa median ärhäkkä ote, jota Kekkosen aikana ei pidetty sopivana. Sopulilauma tuntui vain häiritsevän eikä aina ymmärtänyt hänen fundeerauksiaan niin kuin olisi pitänyt.

Nokia CEO Olli-Pekka Kallasvuo

Olli-Pekka Kallasvuo on yritysmaailman huipulla. Sinne päästäkseen hänen ei tosin tarvinnut asettua vallanpitäjiä vastaan, mutta on toinenkin asia joka erottaa hänet Mauno Koivistosta – hän ei ole kääntynyt Nokiaa arvostelevaa mediaa vastaan.

Etenkin Yhdysvaltojen markkina ja sieltä kaikkialle leviävä talous- ja teknologiainformaatio on ollut epäsuotuisaa Nokialle jo muutaman vuoden. Syitä on omissa tuotteissa, toimintatavoissa ja uusissa kilpailijoissa. Kallasvuo otti Nokian kunnian palauttamisen Pohjois-Amerikassa henkilökohtaiseksi missiokseen aloittaessaan Ollilan jälkeen pääjohtajana.

Arvostelusta ja ’Nokian aika on ohi’-tyyppisestä kommentoinnista huolimatta Kallasvuo jatkaa valitsemallaan linjalla. Siinä missä Mauno Koivisto kääntyi sisäänpäin, Kallasvuo on avannut Nokiaa paitsi ulospäin, myös talon sisällä avannut keskustelua ja kulttuuria siitä mitä se Ollilan aikana oli.

Ollilan kekkosmaisen kauden jälkeen Kallasvuo salli sisäiset ja ulkoiset blogit Nokialla. Niistä hän voi nyt itsekin seurata mitä väki oikeasti ajattelee. Talon sisäisissä blogeissa on ”Todella paljon kommentointia. Ihmiset saavat sanoa paljonkin ilman pelkoa ja he myös sanovat juttuja koska he haluavat muuttaa Nokiaa”, Kallasvuo kertoi haastattelussa.

Kallasvuo siis mittaa paineet sekä talon sisältä että ulkoa. Paksusta nahasta tai Teflonista olisi varmasti apua, mutta kun tietää missä mennään, tietää myös mihin pitää mennä.

Koko Bloombergin englanninkielinen artikkeli löytyy täältä.