Posted in Media, Uutiset

Luovilla aloilla kokeillaan tekoälyn hyödyntämistä työn apuna monin tavoin, mutta innokas edelläkävijä ei välttämättä ehdi pohtia kuka tekoälyn avulla tehdyn teoksen oikeudet lopulta omistaa. Musiikin tekijänoikeusjärjestö Teosto on laatinut ensimmäisiä ohjeita säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja muille musiikin tekijöille miten tekoälyn … Lue >

Posted in Media, Uutiset

Meta (Facebookin, Instagramin ja Whatsappin omistaja) on huomannut tietovarastoissaan olevan lähes ehtymätön määrä käyttäjien tuottamaa tekstiä ja kuvia. Facebookin kolme miljardia käyttäjää ja Instagramin kaksi miljardia käyttäjää tuottavat jatkuvasti sopivaa dataa – kuinka ollakaan – myös tekoälyn kehittämiseen. Ihmisten omille … Lue >

Posted in Media, Uutiset

Adobe on päivittänyt pilvipalvelunsa käyttöehtoja siten, että yhtiö saa enemmän oikeuksia käyttäjien kuviin:
Esimerkiksi Photoshopin käyttäjät ovat pelänneet, että heidän töitään voidaan käyttää tekoälyn koulutukseen. Puolestaan tiukasti salaisten projektien parissa työskentelevät ovat pelänneet töidensä mahdollisen vuotamisen julkisuuteen.
tivi.fi/uutiset/tv/83b5ebd0-6eLue >

Posted in Media, Uutiset

Kirjoitustöitä tekevän ammattilaisen yksi pahimmista kauhuskenaarioista toteutui yhdysvaltalaiselle kirjailijalle nimeltään K. Renee maaliskuussa 2024 kun Google lukitsi hänen tilinsä. Hän käytti Docs -pilvipalvelua sekä kirjoittamiseen että käsikirjoitustensa tallentamiseen. Kirjailijalla ei ollut omaa kopiota kesken olevista käsikirjoituksista. Lue >

Posted in Media, Uutiset

elää vielä varhaista hype-vaihetta: …Tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä on kyllä kuullut erilaisista laajoihin kielimalleihin perustuvista tekoälyavustajista. Mutta säännöllisesti niitä käyttää hyvin paljon pienempi joukko ihmisiä. Luvut ovat kuvaavia: Japanissa säännöllisiä käyttäjiä on 1 % kansasta, Ranskassa ja … Lue >

Posted in Media, Uutiset

Valtakunnallinen digitaalisten kirjojen ja äänikirjojen kirjasto avautui kaikelle kansalle huhtikuun 2024 lopussa. Yhdestä ja samasta e-kirjastosta voi siis lainata luettavaa ja kuunneltavaa Hangosta Nuorgamiin. Miten tässä vaativassa projektissa on onnistuttu? Onko kirjoja helppo lainata, lukea ja kuunnella? Lue >

Posted in Media, Uutiset

rahastaa jälleen uudella tavalla henkilökohtaiset tietosi, jollet nyt kiellä sitä. —– Tiedotteessa kerrotaan, että Meta on ottamassa käyttöön tekoälyyn pohjautuvia toimintoja, joihin se tulee käyttämään käyttäjiensä tietoja, kuten kuvia, julkaisuja ja henkilötietoja.
Facebookin Tiedote on tarkoituksella laadittu sen … Lue >